maanantai 3. syyskuuta 2012

YLE ja palkkojen nousu valmistuessa

Tänään useiden uutismedioiden pääuutisena ainakin näiden verkkosivuilla on ollut YLE:n toimittajan tekemä uutinen siitä, paljonko valmistuminen vaikuttaa palkkaan. Uutisen otsikkona on: "Nousiko palkkasi valmistuttuasi?" tai "Näin paljon valmistuminen lihottaa palkkapussiasi". Molemmilla otsikoilla olevien juttujen sisältö ja kuvitus on suurinpiirtein sama.

YLE:n toimittaja Maria Blomberg kirjoittaa mm. näin:
"Joissakin ammateissa työkokemus vaikuttaa palkkaan tutkintoa enemmän. Toisissa tutkinnon tuoma pätevyys nostaa palkkaa tuntuvasti: Esimerkiksi juristi voi lähes tuplata ansionsa valmistumalla."
Kuvatekstissä julistetaan:
"Valmistunut lakimies tienaa 2452 € enemmän kuin ilman tutkintoa. Tarjoilijalle, toimittajalle ja kirvesmiehelle tutkinto tuo lisää 0 €."
Paljonko valmistuminen lihottaa palkkapussiasi -grafiikka.

Uutinen valitettavasti perustuu tilastojen väärinkäyttöön. Uutisessa on sekoitettu keskenään "työehtosopimuksen mukaisia vähimmäispalkkoja" (jotka on kuulemma merkitty tähdellä *), palkkatutkimusten mukaisia keskipalkkoja ja jotain muita tietoja.

Vaikka toimittaja muuta väittää, ainakaan ekonomeilla ja diplomi-insinööreillä ei ole edes olemassa mitään yhtä ja yleistä "työehtosopimuksen mukaista vähimmäispalkkaa". (Minimi)palkan suuruus riippuu siitä, mihin menee töihin, vai alkaako yrittäjäksi. Palkkaan vaikuttaa niin toimiala kuin työtehtäväkin. Lääkäreidenkin palkat riippuvat paljon työnantajasta. Sairaalalääkärin palkka, terveyskeskuslääkärin palkka tai yksityisen keikkalääkärin palkka määrittyvät eri tavoin.

Kampaajista puolestaan merkittävä osa on yrittäjiä. Toimittaja näkyy poimineen kampaajan palkaksi 1675 euroa, joka ei ole kuitenkaan edes alan TESin mukainen vähimmäisansio (hiusalan vähimmäisansioksi on TESissä määritelty 1332 €, jonka saa, jos on palkkaryhmässä 1-2 ja kuuluu alueluokkaan II). Toimittajan poimima luku puolestaan on 1. palkkaryhmän mukainen takuupalkka pääkaupunkiseudulla aikavälillä 1.5.2012-31.12.2012 (lähde sivu 22). Pääkaupunkiseudulla vähäisen työkokemuksen omaavan kampaajan vähimmäisansio on TESin mukaan 1446 euroa kuussa.

Moni luokanopettaja (eli luokkien 1-6 opettaja) on aiheellisesti kysellyt, missä he voisivat tienata heti valmistumisen jälkeen mainitun 3278 euroa. Tavallisten luokanopettajien palkkataulukot (OVTES) kun eivät nouse niin korkealle edes ikälisien kanssa, saati heti valmistumisen jälkeen. Rehtorin asemassa luokanopettaja voi kyllä päästä mainittuun tuloluokkaan, mutta heti valmistumisen jälkeen ei ainakaan kuntatyönantajalla ole mainittuihin tuloluokkiin luokanopettajilla yleensä asiaa.

Osa vertailuista puolestaan perustuu johonkin "keskimääräiseen" ansioon. Ei voida kuitenkaan väittää, että esimerkiksi vasta lakimiehen palkka ponnahtaisi 2462 euroa sillä hetkellä kun tämä valmistuu. Lakimies kuin ei siinä hetkessä muutu 20 vuotta vanhemmaksi, ja aiempaa selvästi kokeneemmaksi. Keskimääräinen lakimiehen palkka puolestaan tarkoittaa kuitenkin käytännössä juuri suhteellisen kokeneen, keski-ikäisen lakimiehen palkkaa. Luvut ovat keskenään vertailukelpoisia, mutta eivät sillä tavalla kuin toimittaja asian esittää.

Vaikka uutinen on esitetty niin, että valmistuminen johtaisi uutisessa mainittuihin palkkatason muutoksiin, vertailukohtina eivät ole olleet juuri valmistumassa olevat ja juuri valmistuneet todellisine palkkatasoineen.  Taulukossa ei siksi tosiassa ole vertailtu valmistumisen vaikutusta palkkapussin suuruuteen, vaan jotain ihan muuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti